torstai, 13. huhtikuu 2006

Huomio

Minusta olisi hirveän romanttista istua kevätaamuina ulkona juomassa kahvia ja polttamassa tupakkaa.

Valitettavasti en pidä kahvista enkä tupakasta. Enkä edes ole aamuihminen.

Olen luultavasti lukenut liikaa tietynlaisia kirjoja ja katsonut liikaa tietynlaisia elokuvia.

perjantai, 7. huhtikuu 2006

Eilen...

...ulkona tuoksui pölylle ja sulavalle maalle. Aurinko lämmitti ja kylmä tuuli puhalsi myssyttömään päähäni. Kevät.

Kävin ostamassa Green&Black´sin kirsikkasuklaata, jota Veloena on kuvannut suussasulavasti. (Niinpä niin. Toiset Veloena innostaa vesijuoksemaan, minut tietenkin ostamaan suklaata.) Illalla keitin teetä ja söin suklaata: se maistui huumaavan hyvältä.

Tänään taivas viskoo räntää. Kevät.

tiistai, 4. huhtikuu 2006

Kriteereistä

Radiossa haastatellaan miestä, jonka puhetapa riipii hermojani. Tekee mieli joko sammuttaa radio tai matkia ilkeästi miehen puheen harhailevaa nuottia.

Mietin, pystyisinkö ihastumaan ihmiseen, jonka puhetapa tai ääni ärsyttäisi heti ensi kuulemalta. Olen tottunut hurskaasti ajattelemaan, että ihastumiseni eivät ole kiinni ulkoisista ja pinnallisista seikoista. En osaa vaatia ihannekumppanilta tietyntyyppisiä kasvonpiirteitä, ruumiinrakennetta, hiusten pituutta. Karisma ja sisäinen hehku voivat muuttaa rumemmatkin piirteet kauniiksi.

Mutta eikö olisi myös aika pinnallista torjua mahdollinen kumppani ärsyttävän puhetavan perusteella? Ei kai kurkkusointinen tai lauseen loppuja nostava puhe kerro ihmisestä loppujen lopuksi mitään sen oleellisempaa kuin huono iho tai harvat hampaat? Olenko sittenkin pinnallisempi kuin haluaisin ajatellakaan, kun kuvittelen että puhetapa on jotenkin syvemmällä ja tiedostamattomammalla tasolla vaikuttava tekijä, jota ei voi ylittää jos se hiertää?

Oikeasti en kyllä koskaan ole joutunut tilanteeseen, jossa olisi pitänyt torjua kosiomies äänen takia. Ja oikeasti olen sitä mieltä, että on minulla on vain yksi ylitsepääsemätön kriteeri kumppaninvalinnassa: suurin piirtein samanlainen arvomaailma. En soisi kuvitella seurustelevani (tai olevani todellisella tavalla ystävä) sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ajattelisi tärkeistä asioista samansuuntaisesti. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta perusteiden on oltava yhtenevät.

Ehkä tästä syystä minun on vaikea kuvitella ihastuvani ihmiseen, joka ei ole ainakin jollakin tavalla jo tuttu. Sen verran, että tuntee edes jonkin verran toisen ajatuksia ja maailmankuvaa. En ehkä uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että vasta mentyäni ihastumaan unelmien prinssiini hän paljastuisikin esim. homofoobikoksi. Pelkkä kuvitelmakin moisesta tilanteesta kiusaa pahemmin kuin mikään ärsyttävä puhetapa.

Onneksi K:lla on sekä kiva ääni että arvot järjestyksessä.

keskiviikko, 29. maaliskuu 2006

Myöhässä

Mitä usempi päivä kuluu, sitä enemmän alkaa kiinnittää huomiota pienimpiinkiin sisäisiin ääniinsä. Olisiko tuo vihlaisu mahassa hyvä merkki? Olenko normaalia väsyneempi? Janoisempi? Särkeekö päätä? Onko lantiossa painetta? Ajatukset pyörivät yhä enemmän vain yhden asian ympärillä.

Ja mikä helpotus, kun odotetut punaiset pisarat vihdoin vuotavat. Kauan odotetut ystävät.

Seksittömässä sinkkuelämässä oli ainakin se hyvä puoli, että myöhässä oleviin kuukautisiin pystyi suhtautumaan lähinnä uteliaan kiinnostuneesti - kuinka monta päivää tällä kertaa - ilman pakkomielteistä päivien laskemista ja murehtimista. Ilman että käy yhä uudestaan etukäteen päässään läpi kaikki mahdolliset jatkotoimenpiteet.

Tällä hetkellä lantioni on tulessa ja olen iloinen siitä.

tiistai, 21. maaliskuu 2006

Paikkoja minussa

Lauantaiyönä kävelin ystäväni luota kotiin pimeässä ja loskassa. Kävelyreittini vei minut kaupunginosaan, jossa lapsuuteni paras ystävä asui. Pysähdyin hetkeksi valtavan nostalgia-aallon pyyhkäistessä ylitseni: alue on muuttunut jonkin verran parinkymmenen vuoden takaisista ajoista, mutta silti talot, puut ja tiet toivat mieleeni muistojen ja tunnelmien ryöpyn. Seisoin hiljaa hengittäen, ja mietin paikkoja ja niihin liittyviä tunnelatauksia.

On merkillistä ajatella, että tuo paikka tuntui minusta niin merkitykselliseltä, mutta joillekin se on vain tavallinen tienristeys Helsingissä. Ajattelin siinä yöllä liikuttuneena ja pehmoisessa humalassa, että minun täytyisi tuoda K ihailemaan tuota tärkeää pikku paikkaa - sitten minua alkoi naurattaa, kun kuvittelin meitä katselemassa hartaina jotakin talonseinää, joka minulle on täynnä muistoja, mutta on K:lle vain talonseinä.

Silti. Ei ajatus niin höpsö ole. Kun olin ensimmäistä kertaa käymässä K:n kotikaupugissa, hän kierrätti minua lapsuutensa ja nuoruutensa paikoissa (tuolla meillä oli maja; tänne tultiin polttemaan nuotiota), ja vaikka niihin paikkoihin ei minulle tietenkään liittynyt muistoja, tunsin silti olevani muistojen keskellä, ja minusta oli hyvin tärkeää ja intiimiä liikkua noissa paikoissa.

Ehkä tosiaan vien K:n katselemaan sitä seinää.