Radiossa haastatellaan miestä, jonka puhetapa riipii hermojani. Tekee mieli joko sammuttaa radio tai matkia ilkeästi miehen puheen harhailevaa nuottia.

Mietin, pystyisinkö ihastumaan ihmiseen, jonka puhetapa tai ääni ärsyttäisi heti ensi kuulemalta. Olen tottunut hurskaasti ajattelemaan, että ihastumiseni eivät ole kiinni ulkoisista ja pinnallisista seikoista. En osaa vaatia ihannekumppanilta tietyntyyppisiä kasvonpiirteitä, ruumiinrakennetta, hiusten pituutta. Karisma ja sisäinen hehku voivat muuttaa rumemmatkin piirteet kauniiksi.

Mutta eikö olisi myös aika pinnallista torjua mahdollinen kumppani ärsyttävän puhetavan perusteella? Ei kai kurkkusointinen tai lauseen loppuja nostava puhe kerro ihmisestä loppujen lopuksi mitään sen oleellisempaa kuin huono iho tai harvat hampaat? Olenko sittenkin pinnallisempi kuin haluaisin ajatellakaan, kun kuvittelen että puhetapa on jotenkin syvemmällä ja tiedostamattomammalla tasolla vaikuttava tekijä, jota ei voi ylittää jos se hiertää?

Oikeasti en kyllä koskaan ole joutunut tilanteeseen, jossa olisi pitänyt torjua kosiomies äänen takia. Ja oikeasti olen sitä mieltä, että on minulla on vain yksi ylitsepääsemätön kriteeri kumppaninvalinnassa: suurin piirtein samanlainen arvomaailma. En soisi kuvitella seurustelevani (tai olevani todellisella tavalla ystävä) sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ajattelisi tärkeistä asioista samansuuntaisesti. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta perusteiden on oltava yhtenevät.

Ehkä tästä syystä minun on vaikea kuvitella ihastuvani ihmiseen, joka ei ole ainakin jollakin tavalla jo tuttu. Sen verran, että tuntee edes jonkin verran toisen ajatuksia ja maailmankuvaa. En ehkä uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että vasta mentyäni ihastumaan unelmien prinssiini hän paljastuisikin esim. homofoobikoksi. Pelkkä kuvitelmakin moisesta tilanteesta kiusaa pahemmin kuin mikään ärsyttävä puhetapa.

Onneksi K:lla on sekä kiva ääni että arvot järjestyksessä.