Naistenpäivän kunniaksi kummastelua naistenlehtien tiimoilta. Selailin töissä puolella silmällä erästä muotipainotteista lehteä, ja erityisesti yksi artikkeli sai minut kohottelemaan kulmakarvojani.

Kyseessä oli henkilökuva "maailman tyylikkäimmästä naisesta", joka muistaakseni on Ranskan Voguen päätoimittaja. No, tämä nainen kertoi olevansa ylpeä siitä, että vielä viisikymppisenäkin hänen kasvonsa ovat lähes rypyttömät, eikä hän koskaan turvautuisi botoxiin. Ei siinä vielä mitään, mutta sitten kerrotttiin sileän naaman salaisuus: nainen ei kuulemma koskaan rypistä otsaansa.

Siis mitä, kysyn minä ja mutristan suutani ja kurtistan kulmani yhteen. En ymmärrä kasvojenkohotuksia, mutta en myöskään ymmärrä, millä tavalla ilmeettömänä eläminen on hienompaa kuin botoxin ruiskuttaminen naamaansa. Mitä ylpeilemistä on sileässä naamassa, joka on hankittu kantamalla naamiota, joka ei säröile, ei rypisty, ei lohkeile? Mitä hienoa on kasvoissa, jossa eivät näy elämisen merkit?

Hymyilkäämme, rakkaat naiset. Hymyilkäämme, itkekäämme, naurakaamme, ajatelkaamme, kummastelkaamme, irvistelkäämme. Eläkäämme.