Tunnustan: tykkään Ylen vaalilähetyksistä. Vaalien tulosten seuraaminen nostaa pulssin korkealle, hengästyttää ja saa kämmenet hikoamaan. Pidän myös siitä pönäkän ja virallisen jännittyneestä tunnelmasta, joka ehdokkaiden keskuudessa Isossa Pajassa vallitsee. Tykkään siitä, kuinka häviäjien pettymys ja voittajien riemu hehkuu kasvoilta, kun tulokset alkavat selvitä. Ja tykkään niistä noloista hetkistä ja myötähäpeän tunteista, joita jokainen vaali-ilta väistämättä tarjoaa. Toimittajien vähemmän onnistuneista kysymyksistä, ehdokkaiden ontuvista vitseistä, jäykistä poseerauksista ja vaalivalvojaisten kiusallisen riehakkaasta tunnelmasta.

Presidentinvaalien nolostuttavimman hetken palkinto menee raadin yksimielisellä päätöksellä Satu Silvolle. Silvon riehakas puheenvuoro oli sen verran nolostuttava, etten ihan tarkkaan pysty sitä muistamaan, mutta jotenkin tähän tapaan hän hehkutti: "Mä olen sen verran feministi, että haluan rinnalleni vahvan miehen. Tornin. Suomi tarvitsee tornia ja Saulissa on tornia."

En varmaan ole ainoa, jonka korvissa tuo kuulosta hiukkasen kaksimieliseltä.