"Olet sukupuolineutraali eli sukupuolisesti sitoutumaton. Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti. Et aina ymmärrä, miksi monet muut ihmiset pitävät sukupuolesta niin kovasti meteliä ja antavat sukupuolensa ohjailla toimintaansa.

Olet sukupuolisuuden suhteen tasapainoinen. Sinussa on mieheyttä vielä vähemmän kuin naiseutta."

Minäkin tein tämän blogeja kiertäneen sukupuolitestin. Tulos tuntuu ainakin jossain määrin paikkansapitävältä - erityisesti voisin allekirjoittaa sen, että tiedostan sukupuolijärjestelmän olemassaolon, mutta en itse jaksaisi antaa sukupuolelle niin suurta ja tiukasti rajattua merkitystä, kuin yleisesti tunnutaan tekevän.

Jotain sukupuolineutraaliudestani voisi kertoa myös se, etten juurikaan ollut miettinyt omaa naisellisuuttani tai miehisyyttäni, ennen kuin eräs ystäväni sanoi minua naiselliseksi. Erityisesti ulkoisesti saatan ollakin aika naisellinen  - tai ehkä paremminkin tyttömäinen - mutta en ole ilmeisesti itse pitänyt oleellisena määritellä omaa naisellisuuttani kovin tarkasti. Lisäksi huomaan usein itsessäni sellaisia käyttäytymis- ja ajattelumalleja, joita stereotyyppisesti pidetään maskuliisisina. Nuorempana tunsin itseni jopa jossain määrin sukupuolettomaksi.

Mietin paljon sukupuolisuutta ja sitä, kuinka se määrittää elämäämme, mutta en mielestäni suhtaudu ihmisyksilöihin kauhean sukupuolittuneesti. En itseeni, enkä muihin ihmisiin. Myöskään parisuhteessa en kaipaa selkeitä miehen ja naisen rooleja: en esimerkiksi osaa haluta mieheltä sellaisia asioita kuin pituutta, voimakkuutta, ovien avaamisia, ravintolalaskujen maksamisia tai kukkien ostamisia.

Kyllä minäkin usein tyttöilen, ja nautin toisinaan kovasti naisellisuuden tunteesta. Mutta naisellisuus on kuitenkin minulle vain yksi osa persoonallisuuttani - en koe sitä kaikkea määrittäväksi peruspilariksi.