Kaveripiirissäni on ensi vuonna odotettavissa useammatkin häät. Kukaan ystäväni ei aikaisemmin olekaan mennyt naimisiin: olen ollut mukana vain sukuhäissä. Ystävien häät tuntuvat kuitenkin jotenkin läheisemmältä asialta, ja olenkin viime aikoina miettinyt tavallista enemmän kosintoja, kihloja ja avioitumista. (Myös Ihanissa naisissa oli muutama hetki sitten asiaa kosinnoista.)

En muista koskaan haaveilleeni häistä. En edes lapsena, jolloin kuitenkin rakastin kaikkea romanttista: luin tyttökirjoja ja leikin ystäväni kanssa "romanttisuusleikkiä".

Romanttisuusleikissä kehittelimme sankariparin ympärille mutkikkaan juonikuvion, jonka lopussa rakastavaiset kaikkien väärinymmärrysten ja vastoinkäymisten jälkeen saivat toisensa. Esitimme kaikki kuviot hyvin yksityiskohtaisesti, mutta en muista meidän koskaan leikkineen häitä. Kosinta oli tarinan huipennus - ei kuitenkaan siksi, että se merkitsi naimisiinmenoa. Tyttökirjojen tapaan kosinta meidän tarinoissamme merkitsi sitä, että pari "alkoi oleen yhessä". Mielenkiintoista oli se, miten yhteen päädyttiin - ei se mitä sen jälkeen tapahtui.

Lapsuuden jälkeenkin olen ollut jollakin tavalla romanttisuuteen taipuvainen - ja ennen kaikkea kova haaveilemaan. Olen sekä unelmoinut arkisemmista asioista (oma asunto ja sen sisustaminen, opiskelut, matkailu) että rakentanut pilvilinnoja. Olen mm. pitänyt Oscar-puheen, asunut skotlantilaisessa linnassa ja vastaanottanut Finlandia-palkinnon - tai vaihtoehtoisesti päättänyt palkinnon saajasta; ihan kummin vain.

Mutta häistä en ole unelmoinut. En ole suunnitellut sen enempää perinteisiä satuhäitä kuin vaihtoehtoisempiakaan tapoja avioitua. Ystävien avioitumissuunnitelmat ovat oikeastaan ensimmäistä kertaa edes havahduttaneet minut huomaamaan, etteivät häät tai kosinta ole osa haavemaailmaani. Olen tietysti iloinen ystävieni häistä, koska ne ovat heille tärkeä asia, mutta en osaa kuvitella itseäni morsiamena.  

On toki mahdollista, että joskus haluan mennä naimisiin. Mutta syyt ovat sitten todennäköisesti enemmän käytännöllisiä kuin romanttisia. Ja jos tapahtumaa juhlistetaan, olkoot juhlat kuin mitkä tahansa hyvät bileet parhaiden ystävien kanssa. Muussa tapauksessa tuntisin olevani väärässä roolissa huonossa näytelmässä.