Hurina haastoi kaikki lukijansa juhlistamaan julistamaansa miestenpäivää haluamillaan tavoilla. En millään voi keksiä mitään niin riemukkaan hulppeaa kuin Hurina, joten toteutan ensimmäisen päähäni pälkähtäneen ajatuksen. Kerron ensimmäisestä kaukorakkaudestani.

Päiväkodissa olin ollut ihastunut vitsiniekkaan, jossa oli vähän pahiksen vikaa, ja koulussa sydämeni oli läpättänyt samanlaisen tapauksen vuoksi. Mutta 9-vuotiaana minua myllersivät aivan ennenkokemattomat tuntemukset, kun näin Howard Hawksin elokuvan Punainen virta. Ihastuin elokuvaan ja erityisesti ihastuin nuoreen herkkäkasvoiseen lehmipoikaan.

En muista tarkkaan, kuinka kauan ihastukseni kesti - ei luultavasti muutamaa kuukautta kauempaa - mutta hetken aikaa pääni oli aivan täynnä Montgomery Cliftiä - tai Matthew Garthia, hänen roolihenkilöään Punaisessa virrassa. Makasin sängylläni ja kuuntelin itseäni ja sisälläni liikahtelevia tunteita. En saanut mielestäni nuoren miehen kasvoja ja tapaa liikkua. Kirjoittelin tarinoita Cliftistä, vaikka en tiennyt hänestä mitään: en tiennyt alkoholismista, homoseksuaalisuudesta, auto-onnettomuudesta, traagisesta elämästä. Mutta minusta hän oli kaunis, kiehtova ja varmasti herkkä ja tunteellinen.

Ihastukseni haipui aikoinaan eikä ole oikeastaan palannut. Cliftin muut elokuvat eivät ole juurikaan koskettaneet - ehkä Sopeutumattomia lukuunottamatta - enkä myöskään enää hurmioidu hänen ulkomuodostaan. Mutta tuon varhaisen rakkauteni vuoksi olen kuitenkin aina tuntenut mielenkiintoa Cliftiä kohtaan, lukenut hänestä ja katsonut elokuvia. Ja kaikki Cliftistä oppimani on vahvistanut ainakin yhtä lapsuuteni tuntemusta: kaikki lähteet ovat sitä mieltä, että Clift oli tosiaan kovin herkkä mies. Häntä on määritelty mm. sellaisilla sanoilla kuin pehmeä, feminiininen, poeettinen, viaton, kaunis ja haavoittuva. Ja luulenpa, että lapsuuden ihastukseni johtui ainakin jossain määrin juuri siitä, että tunnistin ja näin nuo ominaisuudet.

Nostan näin miestenpäivän kunniaksi maljan miesten herkkyydelle.